Molliloita

July 27, 2007

(Kone saatiin toimimaan. Meinasi jo usko mennä siihen rakkineeseen, moneen kertaan.)

Sitten vähän kalajuttuja. Meillä on (oli) kaksi mustamollikoirasta, sanotaan nyt vaikka että Hieno ja Huono (tai siis alunperin Huono oli varmasti naaras, vaikka kukaan ei sitä uskokaan! emoticon). Niillä oli pitkään suuri valtataistelu, vaikka naaraita ois riittänyt kummallekin ihan mainiosti. Hieno oli johtaja ja Huono vähän pelokas altavastaava. Huono oli monesti tosi heikossa hapessa, välillä olin varma että se kuolee, mutta aina se selvisi. Hienolla ei ollut koskaan mitään ongelmia.

…Ennenkun sitten kun tultiin reissusta. Niillä oli ilmeisesti ollut rankkakin yhteenotto (?), koska Hieno oli aivan loppu ja heikkona, ja Huono oli ottanut johtajakoiraan aseman. Mitään sairasakvaariotahan meillä ei ole (vaikka ehkä sellainen saataisi kasaan… ?), joten en voinut siirtää sitä toista minnekään turvaan. Olin varma että se kuolee. Kunnes toissapäivänä, huomasin kotiuduttuani että Huonokin on aika huonossa hapessa. Molemmat möllötti pohjalla tosi arkoina. Ajattelin, että ok kyllä se siitä. Lisäilin veteen suolaa helpottaakseni niiden oloa.

Ja tänä aamuna Huono oli kuollut! Kerrassaan omituista. Siellä se Hieno vielä porskuttaa, tosin aika vaisuna. Naarailla ei näytä olevan mitään hätää, eikä platyilla.

En tiedä mikä siihen iski, tai mikä noihin kumpaankin iski. Muut kalat näyttää ihan normaaleilta. Vanhuus? Bakteeri? Loiset?

Ja meidän kaloilla ei oikeesti ole nimiä emoticon

Comments »

The URI to TrackBack this entry is: http://katyas.blogsome.com/2007/07/27/molliloita/trackback/

No comments yet.

RSS feed for comments on this post.

Leave a comment

Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>



Anti-spam measure: please retype the above text into the box provided.