Joku juttu riipii mua. En tiedä mikä. Se häiritsee ja sekoittaa päätä. Mä olen aina luullut, että haluaisin omakotitalon keskeltä mettää, omasta rauhasta. Mutta kuitenkin järkimatkan päästä "sivistyksestä".

Ja ainahan mä olen rakastanut Tamperetta ja halunnut sinne takaisin asumaan.

Mutta nyt, kun olen työn puolesta joutunut enemmän käymään Helsingissä, mä olen vähän ihastunut siihen kaupunkiin. Siihen vanhaan osaan ja mukulakivikatuihin, emminä niistä lähiöistä ja uusista taloista perusta ollenkaan. Siellä on oikeasti Vanhoja Kivitaloja joissa voisi asua. Vois myydä auton ja ajella fillarilla. Julkisilla pääsee joka paikkaan.

Mutta ei tietenkään tässä elämäntilanteessa. Ei siellä voi sanoa kakaroille että nyt painutte pihalle täältä huutamasta. Minne ne muka painuisi? Tielle? Kauppoihin? Auton alle? Äh. Heh. Ei.

Mä kaipaan sitä vilinää. Sitä, että ympärillä tapahtuu koko ajan, aina on jossain jotain menoa ja meininkiä. Mutta kuitenkin olisi se oma turvapaikka, keskellä elämää, jonne voisi käpertyä ihan omaan rauhaan. En mä ole mikään (Suomen mittakaavassa) pikkukaupungin asukki. Ärsyttää ne junttibaarit ja takapajuinen meininki. Ei sillä että mikään kyltyrelli ja viisas itsekään olisin, mutta ne jotka ymmärtää niin ymmärtää ja ne jotka ei niin olkaa älyämättä.

Tuolla ei ikinä TAPAHDU MITÄÄN. Missään ei ole julisteita että hei nyt toi bändi tulee keikalle tuonne, täällä järjestetään kerran viikossa livekeikkoja tai kadulla on yhtäkkiä joku zombiewalk! No onhan tuolla toki livekeikkoja, joku saakelin iänikuinen remu joka on kiertäny siellä jo sata kertaa, tai sitten joku humppabändi joka evvvk.

Duunikaveri sanoi, että ei ota tätä edes tosissaan, odottaa mun seuraavaa aaltoa että mitä mieltä kohta ollaan . Ehkä niin, tai ehkä tämä onkin se oikea fiilis?